Jämi 42 kuului kisaohjelmaani, jotta saisin myös yhden pitkän kisan hiihdettyä ennen SM-kilpailujen pitkiä matkoja. Tarkoituksena oli myös testata geelin käyttöä kisan aikana. Ennakkoon ilmoittautuneiden perusteella tiesin, että hyvällä hiihdolla minulla on mahdollisuus jopa voittaa kilpailu, tosin oletuksena oli, että Koutaniemi hiihtää Maailman Cupissa ja jättää Jämin väliin. Lähtöviivalle kuitenkin ilmestyi paljon kovia hiihtäjiä ennakkoilmoittautuneiden lisäksi, mikä merkitsi entistä kovempaa kilpailua kärkisijoista. Strategiaa olin miettinyt etukäteen niin, että en lähde missään vaiheessa vetämään letkaa, vaan vasta sopivassa ylämäessä, kisan loppuvaiheessa, pyrin tekemään eroa muihin ja pitämään eron maaliin asti.
Ennen kilpailua kuulin, että moni kärkihiihtäjä tulee hiihtämään ilman pitoja, ja itsekin mietin pitäisikö lähteä tasurilla liikkeelle. Oletin reitin kuitenkin olevan vaativampi kuin mitä se loppujen lopuksi oli ja lähdin pitosuksella. Päätökseen vaikutti myös se että sain hyvän pidon aikaiseksi.
Kisaan pääsin starttaamaan hyvältä lähtöpaikalta ja startti sujui kärjen osalta ilman suurempia kommelluksia. Alkuvauhti oli muutaman kilometrin varsin reipas, jonka jälkeen se hieman tasaantui. Alussa en pitänyt tärkeänä päästä aivan kärjen tuntumaan kunhan vain pysyy kärkijoukossa. Tämä kuitenkin vähän kostautui noin kymmenen kilometrin kohdalla kun tultiin reitin kahteen ja ainoisiin nousuihin. Koutaniemi rykäisi edessä, enkä välittömästi huomannut tätä, joten hän pääsi karkaamaan heti kisan alussa. Uskon, että Koutaniemen perässä olisin voinut pysyä ainakin nämä ylämäet, sillä hän hiihti tasurilla ja itsellä pidot. Ainoana hiihtäjänä tähän peesiin lähteminen olisi kuitenkin jälkikäteen ajateltuna riskialtista, sillä jos eroa seuraavaan ryhmään , ennen peesistä putoamista, en olisi saanut riittävästi, olisi vaarana ollut, etten yksin pystyisi pitämään heitä takanani. Koutaniemi kuitenkin voitti minut n. kolmella minuutilla, joten peesissä loppuunasti sinnittelyä voi pitää epätodennäköisenä.
Palataanpa todellisuuteen. Koutaniemen karkaamisen jälkeen vauhti oli aika lailla hiljaista toisen kierroksen alkuun asti, jolloin mentiin muutama kilometri taas reippaammin, jonka jälkeen vauhti taas laski. Tässä vaiheessa olin päättänyt, että tulen nykäisemään näihin kahteen nousuun, joissa Koutaniemi jo ensimmäisellä kierroksella nykäisi. Nousuun tultaessa meidän porukassa oli reilu 10 hiihtäjää. Otin kärkipaikan ja pistin kaiken peliin mitä oli otettavissa. Pito ei enään kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kierroksella ladun kiillottumisen vuoksi ja jouduin juoksemaan ladun vieressä turhan paljon. Tuomas Saksa ja Jarmo Rissanen pystyivät vastaamaan nykäisyyni, he hiihtivät myös pidoilla. Toisessa kovassa nousussa olin jäädä Rissasen ja Saksan kyydistä, sillä he pystyivät hiihtämään ladulla, mutta itse jouduin juoksemaan ladun vieressä. Mäen jälkeisellä lievällä laskuosuudella sain kuitenkin kurottua 10 metrin eron umpeen.
Alkuun pidettiin varsin reipasta vauhtia, jonka jälkeen vetohalut hävisivät kaikilta ja vauhti hieman tasaantui. Pari kilometriä ennen loppua siirryin vetämään ja yritin karistaa Saksan ja Rissasen perästäni siinä kuitenkaan onnistumatta. Ratkaisu siirtyi maalisuoralle, jossa Saksa otti toisen sijan tasurinsa ansiosta, minä sijoituin kolmanneksi ja Rissanen taipui neljänneksi.
Kaiken kaikkiaan kisa onnistui erittäin hyvin ja olen erittäin tyytyväinen huolimatta loppukiritappioon Saksalle, tiedetäämpähän ainakin mitä tulee kehittää. Kisa ei kuitenkaan palvellut täysin tarkoitustaan maaston helppoudesta johtuen. Hapenotto ei joutunut koville ja muutenkin maalissa tuntui, että tuon tasurin lykkimistä olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka. Geelin käyttö onnistui hyvin, eikä maha mennyt sekaisin, tosin en ollut aivan hapoilla geeliä otettaessa, mitä tulen olemaan perinteisen SM 50 kilometrillä, joten täytyy vielä testata ennen sitä josaain normaalin matkan kisassa.
22.2.2016
Aleksi Leino