HAASTAVAT OLOSUHTEET (kirjoitettu 31.1.2016)

Menossa on jo kolmas poikkeuksellinen talvi joka koittelee niin hiihdon harrastajia kuin taustajoukkojakin, talkoohenkilöistä puhumattakaan, juuri kun luulet että nyt ne hiihtokelit alkavat tulee jokin takaisku jos ei paukkupakkasia niin sitten vettä, luonnonlumesta voimme vain haaveilla.

Tämä oli toinen kerta kun teimme tykkilumiladun ns.säilötystä lumesta, latu oli hiihdettävissä jo 15.11. vaikka virallisia avajaisia pidettiinkin la 21.11. Tykkilumi tuli todellakin tarpeeseen sen osoitti vuosi sitten valtaisa hiihtäjien määrä (yli 5.600 hiihtokertaa) joka tahkosi tuota n.1,6 km:n lenkkiä ja pystyimme pyörittämään latua seitsemän viikkoa ennen kuin luonnonlunta saatiin riittävästi ja muuta latuverkostoa pystyttiin avaamaan.

Tällä kertaa eli marraskuussa 2015 kun latu avattiin oli suosio vieläkin suurempaa, mutta tällä kertaa sääolosuhteet eivät meitä suosineet ja latu jouduttiin sulkemaan jo 6.12. Vaikka luonnonlunta emme saaneetkaan saimme sentään pakkasia ja vuoden vaihteen tienoilla laitettiin lumitykit laulamaan ja lunta saatiinkin aikaiseksi. Jopa siinä määrin, että päätettiinkin levittää uutta lunta kertaalleen sulaneen latupohjan päälle. Pohja oli hyvä ja vaikka latu oli jouduttu sulkemaan sulanut lumi oli muodostanut koko väylän levyisen ”jääpatjan” jonka päälle lumi levitettiin käyttäen nykyaikaista maataloudesta tuttua kärryä. Ja näin saatiin latu avattua uudelleen 11.1.2016, mutta kuten otsikkokin lupaa haasteet jatkuivat, nimittäin vaikka latu oli huippukunnossa pitkä paukkupakkasten jakso vei meiltä hiihtäjät joksikin aikaa. Kun sitten pakkaset hellittivät tuli perään vettä, sattuipa siinä kuitenkin lähes talvinen jaksokin, kun viikon 3 loppupuolella päästiin hiihtämään ihan luonnonlumelle tehtyjä latuja. Toinen levityskerta toi meille kuluja enemmän kuin tuloja, mutta mahdollistamme hiihtämisen ja saamme hyvän mielen, etenkin kun latu on toistaiseksi maksuton.

Voidaan kuitenkin todeta, että tykkilumilatu tuli todellakin tarpeeseen, tälläkin hetkellä latu on hienossa kunnossa ja Koukun majan kahvio on auki päivittäin klo 10-19, mehut ja munkit odottavat sinua. Suositeltavaa onkin ottaa Koukkujärvi lähtöpaikaksi sillä myöskin valolatua Porin tien suuntaan on lumetettu ja se on pitkälti hiihdettävissä.

Ensi syksyn lumi on tykitetty, kasa muotoillaan ja peitetään purulla odottamaan syksyä.