TERVEISET HIIHTOKOULUSTA!

Talvi on ehtinyt jo puoliväliin ja me hiihtokoulussa olemme päässeet hyvään vauhtiin. Kovasti odotettiin laduille lunta taivaaltakin, ja nyt vihdoin olemme päässeet nauttimaan kaikista erinomaisista laduista Koukkujärven maastossa.

Hiihtokoulu on kokoontunut joulukuun alusta alkaen, kiitos tykkilumiladun pääsimme heti tuolloin nauttimaan hiihdon riemusta. Luontoäiti meinasi kärsivällisyyttä vähän koetella, mutta reippaat hiihtokoululaiset eivät pakkasista ja vesikeleistä hätkähtäneet vaan ovat aina yhtä innokkaina saapuneet paikalle. Välillä kaivettiin lenkkaritkin takaisin jalkaan vesisateiden sulatettua latuja. Paukkuva pakkanenkaan ei menoa haitannut, vaan aikuisten kadotessa laduilta saimme rauhassa harjoitella mäenlaskua.

Hiihtokoulussa opettelemme hiihdon alkeita, jotta pysymme pystyssä ja suksi alkaisi ladulla luistamaan. Suosikkiharjoitus on tainnut olla mäenlasku: kaikki ovat oppineet myös jarruttamaan, jos vaikka kaveri on kaatunut edessä. Ja vaikka välillä muksahtaisikin, onnistuu ylösnousu sutjakasti harjoiteltujen taitojen avulla.

Kisailuakin olemme hiihtokoululaisten kanssa päässeet kokeilemaan sarjahiihtojen merkeissä…mielessä taitavat siintää kauden lopussa jaettavat palkinnot. Hiihtokoululaiset edustivat mallikkaasta myös Hippohiihdoissa, jolloin näimme Koukun laduilla ilahduttavan paljon pientä hiihtokansaa.

Toivommekin uusien kipinöiden syttyvän ja saavamme jatkossa joukkoomme lisää innokkaita hiihtokoululaisia. Mukaan voi tulla myös näin kesken kauden. Hiihtokoulu kokoontuu Koukkujärven majalla tiistaisin klo 18-19, ryhmä on tarkoitettu 6-11 vuotiaille. Vanhemmillekin löytyy omaa toimintaa, josta voit tiedustella lisää seurasta. Yhteystiedot löytyy kotisivuiltamme osoitteesta www.kankaantaankisa.fi

Hiihtoloman ratoksi vietämme kaikille avointa koko perheen ulkoilupäivää torstaina 3.3. klo 15-17 Koukkujärven majalla.
Luvassa musiikkia, ohjattuja leikkejä suksilla, omatoimirasteja, mahdollisuus makkaranpaistoon, lapsille mehutarjoilu. Majan kahvio auki, josta voi ostaa kahvia, kaakaoo, munkkeja, makkaraa nuotiolle yms.

Tervetuloa ulkoilemaan koko perheen voimin!

Tapahtumassa voit ilmoittautua mukaan hiihtokouluun, hiihtokoulun ohjaaja paikalla.

Kirsi Korpihalkola